Perustimme SaRan koska Suomi tarvitsi sitä

Näin kuntasi säästää - Se tavallinen tarinamme

Palvelumme

Tarjoamme teille rakennuttamisen ja valvonnan palvelut kaikille rakentamisen sektoreille, olipa sitten kyseessä liike-, toimitila-, teollisuus tai asuinrakentamisen hanke, julkinen tai yksityinen. Kokenut henkilöstömme hoitaa hankkeenne rakennuttaja- ja valvontatehtävät vuosien rutiinilla.

Hoivarakennuttaminen

Erityisosaamisemme on kuitenkin hoivarakennuttamisessa. Rakennuttaakseen oikein ja tarkoitukseen sopivasti, on tunnettava kohderyhmän tarpeet ja toiveet. Suomessa tulee olemaan vuonna 2020 reilut 440 000 palveluasumista tarvitsevaa ikäihmistä. Lisäksi muuta erityisrakentamista tarvitsee noin 200 000 suomalaista. Nämä rakennuttamisen sektorit ovat meidän ominta aluettamme.

Rakennuttamiskonseptimme keskeinen lähtökohta on toiminnan suoraviivaisuus ja resurssien säästö –lopputuloksen laadusta luistamatta. SARA-toimintamalli on hiottu sellaiseksi, että normaali 36 kuukauden hankeaika lyhenee 21 kuukauteen. Todellisuudessa aika säästö voi olla suurempikin. Kokemuksemme eri ratkaisuvaihtoehdoista, jo tarpeen ilmetessä, ohjaa hankkeen heti oikeille urilleen

Miten me sen teemme?

Kokemuksemme avulla pystymme tarveselvityksen jälkeen tarjoamaan asiakkaillemme heti sopivaa ratkaisumallia. Tiedämme satojen käyttäjien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta, mitä rakennuttamisratkaisuilta vaaditaan. Näin suunnittelu saadaan heti oikeille raiteille.

Valitsemme tarkoituksenmukaisen toteutusmuodon, hoidamme kilpailutukset ja ohjaamme suunnittelun niin, että rakentamaan päästään nopeasti.

Toimintamalli ennen

 

toimintamalli_ennen

 

Toimintamalli nyt

 

toimintamalli_nyt